Häät ulkona ovat monen parin haave. Ajatus vihkimisestä puiden ympäröimänä tai vaikkapa kalliolla meren äärellä, juhlapöydistä puutarhassa ja iltahämärässä syttyvistä valosarjoista luo tunnelman, jota on vaikea saavuttaa perinteisessä juhlasalissa. Vihkiminen ulkona, puutarhahäät ja ylipäätään häät pihalla tarjoavat rennon mutta näyttävän vaihtoehdon sisätiloille, ja parhaimmillaan koko luonto toimii juhlan näyttämönä! 🌿💍
Samalla ulkohäät vaativat hieman enemmän ennakointia kuin sisäjuhlat, varsinkin Suomen säissä. Tässä kattavat vinkit onnistuneisiin häihin ulkona sekä lista ihanista hääpaikoista, joissa juhlat onnistuvat ulkona tai puutarhassa!

Miksi valita häät ulkona?
Ulkohäissä on jotain vapauttavaa. Avoin tila, luonnonvalo ja ympäröivä maisema luovat juhlaan ilmavan ja lämpimän tunnelman. Kun häät järjestetään ulkona, somistus voi olla kevyempää, sillä ympäristö tekee jo suuren osan työstä.
Häät ulkona sopivat erityisesti pareille, jotka arvostavat:
- Luonnonläheistä tunnelmaa
- Rentoja ja väljiä juhlapaikkoja
- Valokuvauksellisia maisemia
- Mahdollisuutta yhdistää vihkiminen ja juhla samaan ympäristöön
Puutarhahäät tai häät pihalla mahdollistavat juuri teidän näköisen kokonaisuuden – on se sitten romanttisen, boheemin, modernin tai jotain aivan muuta. 🌸
Vihkiminen ulkona – näin onnistut
Vihkiminen ulkona on ihana tapa aloittaa hääpäivä! Kun taustalla näkyy meri, metsä tai kukkiva puutarha, tunnelma on luonnollisen juhlava.
Jotta seremonia sujuu mutkattomasti, huomioi nämä:
- Tarkista lupa vihkimiseen valitussa paikassa tai varaa tila, johon kuuluu piha tai puutarha
- Huolehdi äänentoistosta, jotta kaikki vieraat kuulevat seremonian
- Varmista tasainen alusta tuoleille
- Mieti aurinkoa ja varjoa – sijoita vieraat mukavasti
Kannattaa myös miettiä varasuunnitelma sateen varalle. Kevyt katos tai läheinen sisätila tuo turvaa!

Juhla- ja hääteltta – säävarma ratkaisu
Suomen kesä on ihana, mutta arvaamaton. Siksi hääteltta on monessa tapauksessa paras ystäväsi! Telttahäät yhdistävät ulkoilman tunnelman ja sääsuojan, jolloin juhlat voivat jatkua sateesta huolimatta.
Hyvä juhlateltta on:
- Riittävän suuri vieraiden määrään nähden
- Sivuilla suljettava tuulen tai sateen varalta
- Varustettavissa lämmittimillä viileää iltaa varten
Telttahäät mahdollistavat myös näyttävät pitkät pöydät, tanssilattian ja valaistuksen, jotka tekevät juhlatunnelmasta unohtumattoman. Teltan kanssa on helppo hyödyntää myös ympäröivää miljöötä, joka on saumattomasti osana kokonaisuutta.
Venuusta löydät myös juhlatelttoja sekä vuokrakalusteita, joiden avulla häät ulkona onnistuu tyylikkäästi! ✨

Häät pihalla – käytännön muistilista
Jos suunnittelette häitä pihalla, suunnitteluun kannattaa panostaa hieman enemmän. Oikein toteutettuna pihajuhlat ovat ihanat ja tunnelmalliset, mutta muutamat käytännön asiat on hyvä miettiä etukäteen.
Kurkkaa tämä muistilista:
- Sähkön saatavuus ja jatkojohdot
- WC-ratkaisut
- Parkkipaikat vieraille
- Naapurit ja mahdolliset melurajoitukset
- Roskien ja siivouksen järjestäminen
- Ruokien ja juomien säilytys
Kun nämä asiat ovat hallussa, voit keskittyä olennaiseen eli juhlimiseen. 💕
Miten somistaa häät ulkona?
Ulkohäissä somistus voi olla kevyttä mutta vaikuttavaa. Luonto toimii taustana, joten jo muutamalla harkitulla elementillä saat aikaan satumaisen tunnelman!
Ulkohäitä voi somistaa esimerkiksi näin:
- Valosarjat tai lamput puiden oksissa
- Lyhdyt ja kynttilät
- Kukka- tai muu vihkikaari vihkimistä varten
- Pitkät juhlapöydät pellavaliinoilla
- Luonnolliset kukka-asetelmat
- Puiset elementit ja harsot
- Matot tai muut alustat esimerkiksi tanssilattialle
Upeat paikat, joissa häät ulkona onnistuvat
Kun suunnittelette häitä ulkona, sopiva paikka tekee yllättävän suuren osan työstä puolestanne! Moni pari rakastuu ulko- ja puutarhahäiden ideaan juuri siksi, että juhla tuntuu rennommalta ja elävämmältä. Vieraat voivat liikkua vapaammin, lapset viihtyvät usein paremmin pihapiirissä ja tunnelma pysyy kevyenä pitkälle iltaan.
Toisaalta ulkohäissä kannattaa aina olla jokin varasuunnitelma, kuten katokset, teltta tai toimiva sisätila, johon juhlaa voi tarvittaessa siirtää. Kurkkaa nämä hääpaikat, joissa vihkiminen ja häät ulkona tai juhlateltassa ovat aidosti toimivia vaihtoehtoja! 🌿💍✨
Lapinlahden Lähde – Puutarhapiha

Lapinlahden Lähteen kaunis ja hoidettu puutarhapiha tarjoaa merellisen ja rauhallisen ympäristön häihin ulkona Helsingin keskustan läheisyydessä. Aidattu puutarha-alue luo yksityisen tunnelman, jossa vihkiminen ulkona ja hääjuhla voivat sulautua yhdeksi yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Katosten alle mahtuu istumaan noin 80 vierasta, ja ympäröivä Lapinlahden alue sekä merimaisemat tuovat juhlaan ainutlaatuista fiilistä. 🌿
Puutarhaan on mahdollista vuokrata Lapinlahden Lähteen kautta mm. juhlatelttoja, pöytiä, tuoleja, äänentoistoa, pöytäliinoja ja catering-palveluja. Omat ruoat ja juomat ovat sallittuja, mikä antaa vapautta toteuttaa juuri teidän näköiset puutarhahäät!
Lue lisää ja varaa Lapinlahden Lähden puutarhapiha »
Juhla- ja häätila Mint Garden

Mint Garden tarjoaa idyllisen puutarhan kesähäihin Tikkurilassa! Suuri patio ja katokset mahdollistavat noin 50 vieraan juhlat ulkona. Tunnelma on lämmin ja kotoisa – eli puutarhajuhlat parhaalla mahdollisella tavalla. 🌸
Käytössä on myös hurmaavat puutalo, josta löytyy muun muassa oma keittiö ja vessa. Käytössä on myös kaiutin ja kaksi mikkiä, joten vihkiminen ulkona sekä ohjelmanumerot, kuten puheet ja musiikkiesitykset, onnistuvat vaivattomasti. Hääpaikkaan voi tuoda omat ruoat ja juomat tai voitte pyytää apua sopivan pitopalvelun löytämiseen tilalta. Paikalle on helppo saapua myös julkisilla!
Lue lisää ja varaa Juhla- ja häätila Mint Garden »
Ala-Lemun Kartano

Ala-Lemun Kartano tarjoaa merellisen ja historiallisesti arvokkaan ympäristön näyttäville kesähäille Kaarinassa, vain noin 10 kilometrin päässä Turun keskustasta. Kartanon puutarha ja laatoitettu terassi ovat suosittuja erityisesti vihkimiseen ja häihin ulkona. Meren läheisyys tuo juhlaan ripauksen ylellisyyttä. 🌊
Sisätiloissa on ruokailupaikat noin 100 hengelle, joten sään yllättäessä juhla onnistuu edelleen. Lisäksi kartanolla on majoitustilaa noin 50 henkilölle ja omat tarjoilut ovat sallittuja, mikä tekee kokonaisuudesta joustavan!
Lue lisää ja varaa Ala-Lemun Kartano »
Villa PoolHouse

Villa PoolHouse on moderni kesäkeidas, jossa häät pihalla saavat välimerellisen twistin. Aurinkoinen allasalue, kesäkeittiö, boheemi ulkobaari ja saumattomasti yhdistyvät sisä- ja ulkotilat luovat ympäristön, jossa juhla tuntuu enemmän lomalta kuin perinteiseltä hääpäivältä. ☀️
Lasitetussa Winter Garden -katoksessa juhlat voivat jatkua säällä kuin säällä, ja tilaan saa järjestettyä niin istuvat illalliset kuin rennot cocktailhetketkin myöhemmin illalla. Hääparille on tarjolla ylellinen sviitti yöpymiseen, mikä on ihana tapa päättää päivä ilman kiirettä kotiin!
Lue lisää ja varaa Villa PoolHouse »
Svidja Slott

Svidja Slott eli Suitian Linna tarjoaa vaikuttavan historiallisen linna- ja puistomiljöön häille ulkona. Vanhojen tammien ja jalopuiden ympäröimä pihapiiri tekee tunnelmasta satumaisen, ja paikka sopii erityisesti pareille, jotka haluavat juhlaansa ripauksen historiaa. 🏰
Laaja pihaalue mahdollistaa monen kokoiset telttahäät, ja vuokraus voidaan räätälöidä teidän toiveidenne mukaan. Myös sisätilat, kuten ritarisali ja asehuone, tuovat arvokkaan vaihtoehdon juhlan eri vaiheisiin. Kokonaisuus tarjoaa aidosti uniikin elämyskohteen häille!
Lue lisää ja varaa Svidja Slott »
Ravintola Frenckell – Tapahtumapiha

Frenckellin linnamainen sisäpiha Tampereen keskustassa tarjoaa näyttävän ja urbaanin paikan kesähäihin ulkona. Tapahtumapihalla voi järjestää touko-syyskuu välillä jopa 250 hengen ruokailevia tilaisuuksia, joten tämä on loistava vaihtoehto myös suurempiin hääjuhliin ulkona. ✨
Piha-alueelle voidaan pystyttää juhlatelttoja, joten häät onnistuvat sujuvasti säästä huolimatta, ja tarjoilut hoituvat Juvenes Juhlapalvelun kautta. Kun taustalla on teollisuushistoriaa huokuva miljöö ja kuohuva Tammerkoski, juhla tuntuu samalla sekä tyylikkäältä että rennolta!
Lue lisää ja varaa Ravintola Frenckellin Tapahtumapiha »
Villa Hannus

Villa Hannus on maalaishenkinen juhlatila Espoossa, jossa häät pihalla onnistuvat isommallakin porukalla. Yli hehtaarin kokoinen pihapiiri antaa tilaa hengittää, ja ulkoalue toimii loistavasti esimerkiksi vihkimiseen ulkona, häiden ruokailuun sekä rennompaan seurusteluun. 🌿
Sään vaihdellessa käytössä ovat myös tunnelmalliset sisätilat, joissa historialliset hirsiseinät ja lämmin valaistus luovat vanhanajan juhlatunnelmaa. Hääpaikkaan saa tuoda omat ruoat ja juomat!
Lue lisää ja varaa Villa Hannus »
Kannonnokka – Juhlatila

Kannonnokka Porvoossa on luonnonhelmassa sijaitseva hääpaikka, jossa ulkoilmajuhlat jäävät takuulla mieleen. Katettu päreterassi toimii juhlatilana lämpimään vuodenaikaan ja terassilämmittimien avulla juhlia voi järjestää jopa huhtikuulta lokakuulle, joten sesonki on poikkeuksellisen pitkä ulkohäille. 🌲
Pärekattoiselle terassille mahtuu ruokailemaan noin 80 henkilöä ja erityisjärjestelyin jopa 100, ja se on erinomaisen valinta sisä- ja ulkohäiden hybridiin. Tarjoilut voi tuoda itse tai ne voi tilata Kannonnokan kautta!
Lue lisää ja varaa Kannonnokan Juhlatila »
Via Tribunalin Yläterassi – Porthaninpuisto

Turun sydämessä sijaitseva Via Tribunalin yläterassi tarjoaa huolettoman tavan järjestää häät ulkona Aurajokinäkymällä. Iso teltta kattaa terassin ja seinät ovat irrotettavissa, joten saatte säänkestävän hääteltan, mutta myös mahdollisuuden nauttia avoimesta tilasta kelin salliessa. 🥂 Paikan voi varata aina yön pikkutunneille asti!
Teltassa on oma baari ja ammattitaitoiset tarjoilijat, ja kalustus voidaan järjestää tarpeiden mukaan niin ruokailua kuin tanssilattiaa varten. Lisäksi siivous hoituu puolestanne ja tarjoiluissa voi hyödyntää paikan keittiön napolilaisia pizzoja sekä muita herkkuja, mikä tekee järjestämisestä erityisen vaivatonta!
Lue lisää ja varaa Via Tribunalin Yläterassi Porthaninpuisto »
Korjaamon sisäpiha

Korjaamon avara sisäpiha on urbaani valinta häihin ulkona Helsingissä! Tilaa on runsaasti, sillä sisäpihalla on jopa 200 paikkaa istuen, ja kesäilta tuntuu täällä erityisen elävältä ympäröivän kulttuurimiljöön ansiosta. 🎶
Koska sisäpiha ei ole katettu, hääjuhliin varataan aina myös väistötila Korjaamon sisätiloista. Plussaa siitä, että ilta voi jatkua sisällä musiikin merkeissä, kun ulkona vietetty hääjuhla päättyy!
Lue lisää ja varaa Korjaamon sisäpiha »
Häät ulkona tarjoavat unohtumattoman elämyksen, kun suunnittelu on huolellista ja varasuunnitelma mietittynä. Puutarhahäät, telttahäät tai vihkiminen ulkona voivat olla juuri se elementti, joka tekee päivästä ainutlaatuisen. 🌿💍✨
Jos kaipaatte juhliin tilaa, pitopalvelun tai muita tapahtumapalveluita, kurkkaa Venuun kattava valikoima:
Tapahtumatilat | Aktiviteetit | Pitopalvelut | Musiikki | Puhujat ja viihde | Kuvaajat | Tapahtumatarvikkeet | Tapahtumatekniikka | Tapahtumatuotanto