Miltä tuntuisi astella pitkin punaista mattoa kokoukseen? Tai napostella leffaherkkuja seminaaritauolla? Entä haluaisitko nähdä suosikkielokuvasi ennakkoon yksityisnäytöksessä? Juttelimme Finnkinon tapahtumatuottaja Noora Kurosen kanssa Finnkinon tapahtumamahdollisuuksista. Lue, minkälaisia Hollywood-glamourin hohtoisia tilaisuuksia Finnkinon teattereissa voi järjestää.

Varaa Finnkinon teatterit yksityistilaisuuteen - Venuu.fi

Tee vaikutus yksityisnäytöksellä

Odottava tunnelma, popparin tuoksu, ihana irrottautuminen arjesta. Jokainen tietää sen maagisen tunteen, kun astuu elokuvateatteriin.

Mitä jos sanon, että saat tämän fiiliksen lisäksi yksityisnäytöksen sekä mahdollisuuden nähdä tuleva yleisösuosikki ennakkoon, ensimmäisten joukossa koko maailmassa?

Noora: “Ennakkonäytöksissä on ihan oma tunnelmansa. Kun vieraat pääsevät näkemään elokuvan ennen ensi-iltaa, siitä tulee todella spesiaali fiilis.”

Yksityisnäytökset ovat helppo tapa järjestää vaikuttava, erilainen ja taatusti ikimuistoinen tilaisuus esimerkiksi asiakkaille tai omalle henkilökunnalle. Myös yksityishenkilöt voivat varata omia näytöksiä ja viettää kaveriporukan kanssa hauskan illan suosikkileffan parissa.

Noora korostaa, että yksityisnäytöksiä voidaan muokata kohdeyleisön ja tilaisuuden tarkoituksen mukaan. Näytöksen jälkeen Finnkinon näyttävissä tiloissa voidaan järjestää esimerkiksi cocktailtilaisuus, jossa nautitaan kuohuvaa, verkostoidutaan ja ruoditaan äsken nähtyä elokuvaa.

Elokuvatunnelmaa kokouksiin ja seminaareihin

Finnkinon teattereissa järjestyy myös erilaiset seminaarit ja koulutukset. Lisäksi Tennispalatsin erilliset tilat Sviitti ja Meeting Room taipuvat niin kokouksiin kuin illanistujaisiinkin.

Tiloja löytyy kaikissa kokoluokissa ja isommissa tilaisuuksissa Finnkinon onkin lähes ylivoimainen:

Noora: “Varsinkin kun mennään yli 100 hengen tilaisuuksiin, niin monissa kokouspaikoissa katselunäkyvyys ja viihtyisyys eivät ole parhaat mahdolliset. Meillä jokaiselta penkiltä varmasti näkee valkokankaalle. Ja penkit ovat niin hyvät, että jaksaa istua pitkänkin kokouspäivän.

Positiivista palautetta kokousvierailta on tullut siitä, että Finnkinon tilat ovat jotain aivan muuta kuin oman toimiston neukkari. Esimerkiksi Tennispalatsin kruununjalokivestä, Scapesta, kuulee usein ihastuneita huokauksia. Se tuo hyvää fiilistä osallistujille heti tilaisuuden alusta lähtien.

Leffatunnelmaa ei tarvitse unohtaa edes seminaareissa: tauoilla voidaan tarjoilla limpparia ja popparia ja valkokankaalla näyttää uusimpien elokuvien trailereita. Helppoa ja toimivaa väliaikaohjelmaa, joka piristää pitkän päivän keskellä!

Noora vinkkaa, että seminaariin voi yhdistää yksityisnäytöksen. Päivän lopussa näytettävä elokuva toimii hyvänä lisähoukuttimena saada osallistujat paikalle ja pysymään loppuun asti.

FINNKINO3

F-Host, mahdollisuudet ja helppous – Finnkinon lyömättömät valtit

Jokaisessa Finnkinon tilaisuudessa on mukana oma F-Host, joka ohjaa vieraat saliin, huolehtii tekniikasta ja muutenkin toimii järjestäjän oikeana kätenä.

Lisäksi tilaisuuksiin kuuluu perustekniikka, joka on Finnkinolla äänen ja kuvan osalta luonnollisesti huippuluokkaa. Hyvän tekniikan ansiosta saleissa onnistuu vaativimmatkin striimaukset sekä muut näyttäviä ääni- ja valotekniikkaa vaativat tilaisuudet.

Noora: “Salit ja muut tilat ovat näyttäviä jo itsessään, punainen matto luo hauskaa tunnelmaa asiallisiinkin tilaisuuksiin, tekniikka löytyy ja tiloissa vallitsee erityinen fiilis.”

Helpoimmillaan asiakkaan ei tarvitse kuin valita tila ja kutsua vieraat. Myös isompien tilaisuuksien ja kokonaisuuksien järjestäminen halutaan pitää asiakkaalle helppona ja mahdollistaa hulluimmatkin ideat.

Keikka katolla, kiitorata, muotinäytös – isoillekaan ideoille ei sanota ei

Kun työskentelee maailmanluokan elokuvaproduktioiden parissa, tekemisen meininki selvästi tarttuu. Finnkinolla nimittäin otetaan isoimmatkin ideat haasteina, jotka usein ratkotaan ja toteutetaan tavalla tai toisella.

Tennispalatsin katolla on nähty muun muassa Anssi Kelan keikka, Scapessa on järjestetty catwalk ja erästä elokuvanäytöstä varten sinne rakennettiin lentokoneen kiitorata.

Noora: “Monenlaista on ihmetelty ja selvitetty ja usein on kyllä järjestynyt. Tosi paljon ollaan toteutettu erilaisia rakennelmia, valoja, musiikkia ja esityksiä saleissa.”

FINNKINO2

Finnkinon tärpit onnistuneisiin tilaisuuksiin

Finnkinolla järjestettyjen tuhansien tilaisuuksien jälkeen voi sanoa, että kokemusta on. Tässä Nooran tärpit onnistuneeseen tilaisuuteen:

1. Suunnittele tilaisuus hyvin
Tee mielikuvaharjoitus, jossa mietit tapahtuman kulun läpi. Sen avulla huomaa hyvin jo ennakkoon mahdolliset pullonkaulat ja mitä järjestelyissä pitää ottaa huomioon.

2. Ole realistinen aikataulutuksessa
Ennen kutsujen lähettämistä on tärkeää miettiä tilaisuuden aikataulu. Pohdi, milloin vieraat kutsutaan paikalle, jotta se ei ole liian aikaisin, mutta toisaalta jää aikaa siirtymisiin ja seurusteluun.

3. Tunne kohdeyleisösi
Tilaisuus järjestetään vieraille, ei itselle, joten muista ottaa kohdeyleisön toiveet huomioon. Tämä vaikuttaa kaikkeen aikataulutuksesta sisältöön ja tarjoiluista ajankohtaan.

4. Sisältö on tärkein
Onnistunut tilaisuus = kohderyhmän kannalta olennaista ja kiinnostavaa sisältöä. Jos odotukset pystyy vielä vähän ylittämään, se on aina plussaa.

5. Budjettia tärkeämpää on kekseliäisyys
Isoa budjettia enemmän tilaisuuden onnistumiseen vaikuttavat ylläluetellut asiat. Lisäksi kekseliäisyys peittoaa paksun lompakon.

Noora myös vinkkaa, että Finnkinolta voi tarvittaessa pyytää vinkkejä tilaisuuden suunnitteluun. Pitkän kokemuksen ja rautaisen ammattitaidon ansiosta he osaavat kertoa, mitkä ovat parhaat käytänteet tilaisuuden järjestämiseen juuri Finnkinolla.


Nauti filmitähtitunnelmasta ja vietä tilaisuus, kokous tai seminaari Finnkinon näyttävissä tiloissa!

Katso Finnkinon tilat ja lisätiedot Venuu.fi:stä ja kysy lisää:

Katso Finnkinon tilat »


Lue seuraavaksi:

Venuun Timantit: Kaivohuone – satojen tarinoiden ravintola

Venuun Timantit: Elämyksiä merellä – Hiiohoi

Juhlatilat Helsinki | Hääpaikat Helsinki | Kokoustilat Helsinki | Saunat Helsinki

Liity Venuun sisäpiiriin

* indicates required