Kaamos on ohi ja motivaatio kohoaa yhtä nopeasti kuin päivät pidentyvät, eli hitaasti mutta varmasti! Olisiko siis aika piristää työporukkaa ja järjestää hauska kick-off -päivä?

Varaamalla ohjelmaa tai järkkäämällä aktiviteetin kick-offeja, eli kauden tai projektin aloitusta varten ei pelkästään tiimin työmoraali parane – se mahdollistaa myös ikimuistoisen bondaushetken tiimin kesken. Mikäli joukkoonne on liittynyt uusia tuttavuuksia, kick-offit toimivat myös erinomaisena jäänmurtajana 🤩

Aloittakaa siis uusi vuosi pienellä hauskanpidolla ja ottakaa näistä neuvoista vaari sekä inspiroitukaa lopusta löytyvistä huikeista ohjelmavinkeistä! 👉🏽

Miksi pitää innostavat kick-offit?

  1. Luovuuden ja tuottavuuden lisääntyminen 🚀 Tiimin osallistuminen hauskaan ja vuorovaikuitteiseen toimintaan auttaa stimuloimaan aivoja ja lisäämään luovuutta, mikä puolestaan voi parhaimmillaan johtaa tuottavuuden kasvuun!
  2. Parantunut viestintä ja yhteistyö tiimin kesken 💬 Yhteistyöhön liittyvät aktiviteetit auttavat porukkaa rakentamaan vahvempia suhteita, parantamaan viestintää sekä työskentelemään tehokkaammin yhdessä.
  3. Akut lataukseen 🔋 Rennossa asetelmassa esimerkiksi uuden strategian läpikäynti on mukavampaa, kun kirsikkana kakun päällä on hauska ohjelma tai aktiviteetti. Ohjelmanumeron avulla tiimi saa irtauduttua sekä harmaasta arjesta että rutiineista, mikä taatusti piristää työviikkoa huimasti!
  4. Take it easy 🥰 Nykymaailmassa arvostetaan suuresti yrityksiä, jotka pystyvät myös ottamaan rennommin yhdessä ja tuovat positiivista työympäristöä esiin!

Muista kumminkin ottaa nämä seikat huomioon ennen kick-offien järjestelyjä:

  1. Budu: Ei budua = ei hauskoja kick-offeja 😱 Varmista heti alkuun budjetin määrä ja ota huomioon mitä mahdollinen aktiviteetti tai ohjelmanumero kustantaa!
  2. Osallistujat: Minkä tekemisen hurmokseen ikinä päädyttekään, varmista sen sopivan kohdeyleisölle eli juuri teidän poppoolle! On myös tärkeää pitää mielessä, että tekeminen ei ole ristiriidassa yrityksenne kulttuurin ja arvojen kanssa.
  3. Logistiikan huomioiminen: Bussi, taksi vai kimppakyyti? Varmista, että osallistujien on helppoa ja vaivatonta päästä paikan päälle. Ottakaa myös tarpeen tullen huomioon ohjelmanumeron vaatimat tarpeet, esimerkiksi mikrofonin ja stereoiden hankinta ja niiden paikalle tuominen.
  4. Ajoitus: Aktiviteetin tai ohjelmanumeron oikeanlainen ajoitus on tärkeää – ei ole ihanteellista ajoittaa esimerkiksi koomikkoa heti vakavan puheen jälkeen tai vaikka kesken ruokailun.
  5. Esteettömyys: Mihin tekemiseen ikinä päädyttekään, tulee sen olla kaikkien osallistujien saatavilla ottaen huomioon mahdolliset fyysiset rajoitukset tai muut erityistarpeet!
  6. Turvallisuus: Ettei vahinkoja satu, varmista toiminnan turvallisuus ja kaikkien turvallisuusmääräyksien noudattaminen!
  7. Palaute: Mikä oli päivän kohokohta? 🤩 Menikö jokin päin prinkkalaa? 🫣 On hyvä ottaa huomioon tiimin palaute, jotta saatte paremmin selville mitä ensi tapahtumassa voi tehdä toisin tai samoin.

Tästä koko jengille hauskaa tekemistä! 🥳

Ride it with my surfboard🏄🏽

Surffaa turvallisesti sisätiloissa Aeronautica Arenassa!
Elämys: Sisäsurffaus

Olipa joukossanne sitten surffauksen vanhoja konkareita tai ensikertalaisia, Aeronautica Arenassa pääsette kokemaan laineiden tuoman vapauden tunteen – turvallisesti. Tarpeen tullen surffialtaat voidaan jakaa kahdeksi radaksi joka mahdollistaa jopa 20 surffaajaa samanaikaisesti 🌊

Olkaa laineiden mestareita yhdessä Aeronautica Arenassa »

Onko tämä korttisi?♣️

Taikuri Marcus saa vakavimmat taikuuden epäilijät haukkomaan henkeään!
Taikuri Marcus Alexander

Supersuosittu Marcus sävähdyttää magian taidoillaan tapahtumassa kuin tapahtumassa! Palkitun taikurin tavaramerkkeinä toimivat vahva läsnäolo, hykerryttävä komiikka sekä taikuus, joka sulattaa järeimpienkin skeptikoiden luulot. Vuorovaikutteisen shown ansiosta pysyvät katsojat haltioituneena koko ohjelmanumeron ajan 🪄

Varaa tyylikäs ja ammattimainen Marcus rentouttamaan meininkiä teidänkin kick-offeihin »

Race you to the finish line! 🏎

VM Kartingissa pidät kick-offit, jossa hyvähenkinen kilpailu pääsee valloilleen!
Elämys: VM Karting Center

Pidä kick-offit, jossa hyvähenkinen kilpailu pääsee valloilleen! VM Karting Center on yksi pohjoismaiden suurimmista ja vauhdikkaimmista sisäkartingkeskuksista ja se sijaitsee vain 20 minuutin ajomatkan päässä Helsingin keskustasta. Mikäli haluatte hengähtää intensiivisen kisailun jälkeen, hypätkää keskuksesta löytyvän saunan laiteille tai siirtykää herkuttelemaan ravintolaan 😋

Vauhdilla kohti ikimuistoisia tiimihetkiä »

Tie hyvään tiimihenkeen käy vatsan kautta🍴

Kohottakaa tiimihenki korkeuksiin bondaamalla ruoanlaiton kautta.
Elämys: Pitojen kokkauskurssit ryhmille

Tiimihengen kasvattaminen ei ole koskaan ollut näin maittavaa tai luovaa 🤩 Tilava ja kaunis keittiö sijaitsee Kampissa vain kivenheiton päässä metroasemalta, jossa pääsette luomaan ja nauttimaan herkullisia annoksia kauden parhaita raaka-aineita käyttäen. Kurssille ovat tervetulleita kaikki aina kokkauksen ensikertalaisista pro-tekijöihin!

Laittakaa suut makiaksi kokkauskurssilla »

Tähdätkää korkealle! ⭐️

Elämys: Kiipeily Salmisaari

Niin vuoden tavoitteissa kuin kick-off päivässä! Täällä kohotatte mielenne kohti korkeuksia ja preppaatte itseänne vuoden tulevia tavoitteita kohden. Huikeat 3000 neliömetriä kiipeilyseinää varmistaa, että jokaiselle löytyy oikean kokoinen haaste. Mikäli hiki ei kiipeilyssä irtoa, varatkaa varmuuden vuoksi saunatila 🧖🏼‍♂️

Motivoitukaa kurottelemaan korkeuksia Salmisaaressa »

When life hands you lemons, make whisky sours

Elämys: Kyrö Distillery Company tislaamokierros

Löytyykö porukastanne juomahifistelijöitä? Reissu Isokyröön kannattaa! Kyrö Distillery Company tislaamokierroksella viskitislaamon tuoksu huumaa! Pääsette tutustumaan tuotantotiloihin ja tarinoihin saunan lauteilta maailmalle saakka. Yhdistä tislaamokierros tastingiin tai cocktailkouluun! 🥃

Tutustu tislaamokierrokseen täällä »


Yritysjuhlat | Virkistyspäivät | Kesäjuhlat ja kesäpäivät | Saunalliset kokoustilat Helsinki | Kokoustilat | Illallistilaisuus | Kick-off | Juhlasalit | Isot tapahtumatilat | Etätapahtuma | Elämykset ja aktiviteetit | Edustustilat | HybriditapahtumaVideokuvaajat

Liity Venuun sisäpiiriin

* pakollinen