Todistus on kädessä ja lakki päässä – nyt jos koskaan on aika pistää juhlat pystyyn, oli kyseessä sitten perinteiset lakkiaiset, valmistujaiset tai ylioppilasjuhlat.

Mietityttääkö, mistä hankkia valmistujaisten tila, tarjoilut, menu tai miten monta kahvikupillista juhlaväkesi tarvitsee? Löysää huoletta juhlakravattia, täältä löydät kaiken, mitä tarvitset onnistuneiden valmistujaisten järjestämiseen!

Milloin aloittaa järjestelyt?

Hyvä nyrkkisääntö on varata rutkasti aikaa mahdollisuuksien mukaan. Useampi kuukausi useimmiten riittää.

Mieti myös budjetti ennakkoon: teetkö aivan kaiken itse, vai voisitko hyödyntää esim. vuokrattavaa juhlatilaa tai pitopalvelua, jotta aikaa jäisi myös juhlista nauttimiseen.

Juhlapaikka

Juhlien koosta ja oman ajan määrästä riippuen juhlat voi järjestää joko kotona tai vuokrata juhliin jonkun ihanan tilan.

Kotona järjestäessä langat pysyvät helposti omissa käsissä, mutta toisaalta suurin osa järjestelyistä kaatuu itse hoidettaviksi.

Juhlista ehtii nauttia paremmin myös itse, jos vuokraa juhlia varten juhlatilan. Hulppeita ja huokeita vaihtoehtoja riittää, vaikkapa perinteinen juhlasali, nuorekas ravintola tai kesäinen puutarhapaviljonki toimivat valmistujaisissa täydellisesti! Vuokratussa juhlatilassa myös siivoamiseen löytyy apukäsiä, eivätkä kaikki jälkityöt jää omille harteille.

Tarjoilut ja menu

Itse tehdyissä voilepäkakuissa ja lusikkaleivissä on sitä jotakin, mutta jos hellan ääressä huhkiminen ei innosta, voi valmistujaisten tarjoilut hankkia myös valmiina.

Selvitä rohkeasti millainen pitopalvelu voisi toteuttaa tarjoiluhaaveesi, ja tsekkaa Venuusta alueesi cateringvalikoima, kuvat ja menut sekä tee tarjouspyynnöt kerralla. Aikaa säästyy, ja saat juuri sitä mitä haluat.

Juhlien menu kannattaa suositella juhlakalu mielessä. Mistä valmistuva pitää? Toimisiko juhlabuffetissa parhaiten vaikka:

  • Perinteinen menu: voileipäkakku, vesimeloni-fetasalaatti, täytekakku... Tee itse tai tilaa vaikka Rebelle Bakerysta
  • Moderni vegaanimenu: täyttävä salaattibuffet, siemennäkkäri, smoothiekulhot... Tee itse tai tilaa vaikka OHMYGOODNESSista
  • Lähi-idän sormisyötävät: Falafelit, mezet, hummus, grillattu munakoiso... Tee itse tai tilaa vaikka Cafe Damascuksesta
  • Trendikäs sushi: nuorekkasta, tuoretta ja ohjelmallista. Tee itse tai varaa vaikka Sushibar+Wine Cateringista

Tarjoilujen määrä

Klassinen ongelma: paljonko ruokaa, kahvia tai kakkua kannattaa varata per vieras? Nyrkkisääntönä voi käyttää näitä:

  • Ruoka: n. 350-700 g per vieras
  • Täytekakku: kuuden munan kakusta riittää 20 vieraalle
  • Kahvi: varaa kahvia 2 kupillista per vieras. Yhdestä kahvipaketista keität 65 kupillista.
  • Lapset syövät vähemmän kuin aikuiset, miehet enemmän kuin naiset.
  • Mitä enemmän ruokavaihtoehtoja on tarjolla, sitä vähemmän kutakin kuluu per vieras.

Alkumaljat

Cin cin valmistuneelle! Ota huomioon nämä alkumaljoja varatessa:

  • Tarjoiletko perinteistä kuohuviiniä, alkoholitonta kuplivaa (esim. lehtikuohua), vai jotain ihan muuta?
  • Millä lapset kilistävät? Pommac on varma klassikko.
  • Riittäväthän skumppalasit?
  • Alkumaljojen määrä lasketaan näin: yhdestä pullosta saa 6 lasillista kuplivaa

Kutsukortit

Muista lähettää kutsut ainakin kuukautta ennen suurta juhlapäivää.

Pidä kirjaa kutsutuista, ja siitä ketkä ovat vastanneet saapuvansa kekkereille, jotta vierasmäärä on selvillä suunnittelun avuksi. Kutsut voit tilata verkosta tai tehdä itse, esim. ilmaisella Canva-ohjelmalla. Voit toimittaa kutsut perinteisesti postitse, tai tehdä kutsuista modernit e-versiot.

Vinkki! Jos pyydät ilmoittautumisia meilitse, pyydä samalla vieraiden osoite kiitoskortteja varten. Done and done!

Kiitoskortit

Muisto hauskoista juhlista fyysisessä kuvamuodossa on ihana perinne! Lähetä siis pieni kiitos postitse juhliin saapuneille.

Jos valmistuva käy valokuvattavana, on kiitoskortit helpoin tilata suoraan kuvaajalta valmiiksi printattuina. Enää täytyy muistaa lähettää ne, kun juhlahumu laantuu... Tai skippaa kortit, ja kerää juhlien Instagram-hashtagin alle kaikki yhteiset parhaat räpsyt muistoksi.

Koristeet

Ryhdy surutta luovaksi! Jos järjestät ylioppilasjuhlat kesällä, ei koristeita juuri tarvita. Kesämaisema, aurinko ja kukat pöydillä hoitavat homman.

Jos vietät valmistujaisia talvisaikaan, varaa ruokapöytään kaunis kukkakimppu, jos koristeiden askartelu ei nappaa. Juhla- ja nettikaupoista, esim. Pop up-kemuista, saa vähällä vaivalla kauniita kakunkoristeita, servettejä tai riisipaperikoristeita juhlapaikan koristeeksi. Myös Venuun kautta löydät takuuvarmasti etsimäsi tapahtumatarvikkeet!

Vinkki! Muista, että vieraat todennäköisesti tuovat kukkia tullessaan! Varaa tarpeeksi maljakoita lahjakukkia varten.

Astiat ja kalusteet

Jos juhlit kotona, laske riittävätkö omat astiasi vierasmäärääsi varten. Lautaset, aterimet, juomalasit ja kuohuviinilasit loppuvat herkästi kesken. Lainaa naapurilta tai kaverilta puuttuvat, kaiken ei tarvitse olla aina samaa paria.

Muista myös varmistaa, että istumatilaa riittää kaikille vieraille. Kesäaikaan parveketta tai pihaa voi käyttää lisäistuskelupaikkana, ja pihojen penkeistä on iso apu.

Vuokratussa juhlatilassa tilan henkilökunta auttaa varmasti kalusteiden riittävyyden varmistamisessa ja asettelussa, vähintään pientä lisäkorvausta vastaan.

Aktiveetit ja ohjelmanumerot

Valmistujaiset ovat parhaimmillaan juhlijansa näköiset. Jos pönötyspuheenvuorot eivät ole päivänsankarin mieleen, voi ne hyvin jättää välistä. Jos taas lähipiiristä löytyy etevä muusikko tai muu taituri, voi häntä pyytää juhlaesiintyjäksi. Älä kuitenkaan pakota ketään.

Vinkki! Muista varata lapsivieraille mieluisaa tekemistä. Katuliiduilla piirtely ulkona tai legojenrakennuspiste pitävät pienet juhlijat tyytyväisinä.


Haluatko nauttia valmistujaishumusta ilman turhaa järjestelystressiä? Venuu.fi:stä löydät kaiken mitä tarvitset:

Parhaat juhlatilat juhliin

Pitopalvelut ikimuistoisiin juhlatarjoiluihin


Lue seuraavaksi:

Hääopas: näin suunnittelet uniikit ja oman näköiset unelmahäät

Venuun parhaat: 10 uutta ideaa mahtaviin kesäjuhliin


Liity Venuun sisäpiiriin

* pakollinen